Tuo kauan odotettu. Itse olin alkukevään kovassa kuumeessa ja työssäoppimisen alkaminen venyi melkein viikolla. Nyt vihdoin alkaa tuntua, että on päässyt taudista yli. Eihän siihen mennyt kuin kaksi ja puoli viikkoa! Kevät on tuonut mukanaan paljon uusia ajatuksia. Tulevaisuuden kaavailua, aurinkoisia päiviä, energiaa, mutta myös paljon stressiä. Tuntuu, että puhun stressistä jokaisessa kirjoituksessa, mutta sellaista tämä viimeinen vuosi koulussa on päällisin puolin ollut. Nyt on viimeinen puristus, opinnäytetyö on hyvässä mallissa, mutta se pitäisi läpilukea ja vielä saada ammattilainen puhelimen päähän, jotta saisin viimeisen osion tehtyä. En onneksi ole koittanut soittaa kuin kaksi viikkoa - mutta ehkä ensi viikolla jo vastaisi ! Sitten työssäoppimisen näyttö olisi ensi viikolla. Erityislapset. Tuo ehkä itselleni vaikein kriteeristö ja näyttö edessä. Mutta hei, se on viimeinen! Viimeinen kriteeristön rustaus, viimeinen näyttö ja viimeinen tuskaisa arviointikeskustelu. Ah. <3
Tervehdyttyäni olen nyt päättänyt reippailla joka päivä työssäoppimispaikkaani. Musiikit korvilla, aurinko paistaa. Olo on pirteä. Vastaan tuli tänään matkalla pieni sheltinpentu. Kullan värinen. Mietin Sinnaa ja hymyilin. Hymyilin? Tunsin samaan aikaan lämpöä ja pientä ikävää. En enää ajatellut pelkästään epäreiluutta siitä, ettei Sinna ollut täällä, vaan että pitäisikö.. jo.. olisiko jo aika? Miettiä koiraa, ei Sinnan tilalle, vaan Sinnan vierelle. Aika näyttää..
Tämä koko lukuvuosi on ollut pientä tunteiden myllerrystä - monessakin asiassa. Olen analysoinut ja ylianalysoinut, ja päättänyt enää olla analysoimatta ja katsoa vain mitä tapahtuu. Olen päättänyt antaa itselleni luvan hengähtää. Vaalitaan sellaisia ihmissuhteita, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi. Arvostetaan pieniä asioita ja hyviä hetkiä. <3
Ihanaa kevättä!





















