Most beautiful eyes "Sinna"

Tää viikonloppu on ollut aikamoinen. Siks keskitytään nyt koira-asioihin :) Kerron nyt hieman tästä uudesta tulokkaasta "Most beautiful eyes " Sinnasta. Oltiin kaverin kanssa käyty katsomassa pentuja, ja mielessäni oli jo silloin pentu numero 3. Joka oli kaikkein pienin ja kuulemma ihmisläheisin. Kuvittelin jo kuvien perusteella sen itselleni ja sille nimen Sinna. Haaveeni oli kauan ollut pienikokoinen soopelinarttu. Sinna oli kuvissa syötävän suloinen ja paikanpäällä se oli täydellinen. Kasvattaja sanoi että on itse myös ihastunut Sinnaan niin että miettii Sinnan ja pentu numero 5 välillä kumpi jää kotiin. Ajattelin että en varmasti saa Sinnaa kun se oli niin kaunis ja ihana. Ja että olis mun tuuria etten sais sitä. Lähettiin kaverin kanssa ajamaan kotiin ja laitoin kasvattajalle viestiä illalla että pentu numero 3 vei täysin sydämeni, ja että jos hän päättää pitää sen niin en ota siitä pentueesta muuta pentua kun on jo mun kolmas koira niin täytyy iskeä niinkuin teki kolmonen. 3 on vielä kaikenlisäksi onnennumeroni. :) Puhuin kasvattajan kanssa facebookissa ja sain käsityksen että kolmonen olisi kaikkein mieluisin hänellekin, sillä oli kuulemma hyvä neliönmuotoinen rakenne, kaunis pää, kaunis ilme, hyvät kulmaukset..  Pikkuhiljaa aloin ajatella että Sinna ei tule minulle ja sopeutua ajatukseen. Sitten tulee torstai ja herään ennen töitä tekstiviestiin "Olen ajatellut että pidän vitosen, koska pelkään että kolmonen jää liian pieneksi näyttelyihin, joten kolmonen tulisi sinulle, en tiedä parempaa kotia." Olin niin iloinen etten tiennyt miten päin olisin ollut ja töissä ilmoitin kaverilleni että huomenna lähdetään hakemaan. Ja niin Sinna saapui seuraavana päivänä luokseni. :)

    Sinna on ollut alusta asti oikein reipas tapaus. Täynnä itsevarmuutta. Tuntuu ettei mikään asia saa tätä tyttöä hämmästymään/pelästymään. Heitimme ystäväni kanssa muovikassin maahan, ikään kuin testiksi, pelästyykö Sinna. Mitä tekee Sinna, hyökkää mitään miettimättä kimppuun ja alkaa leikkimään. :D Tai kun lakkapullo putosi melkein Sinnan viereen,  Sinna ei edes hätkähtänyt, meni vain suoraan haistelemaan. On se kyllä uskomaton! Olen hyvin tyytyväinen tähän pieneen terrieriin. Tietenkin tämä itsevarmuus tuo myös toisen puolen nimittäin Sinna on hyvin itsenäinen tapaus. Sinna ei metsälenkeilläkään ole mitenkään minun jaloissa, haistelee omia juttuja ja menee omaan tahtiin. Tätä ollaan harjoiteltu että pitäis mua näköpiirissään. Teen metsälenkeillä piiloleikkejä, kun Sinna ei katso menen puun taakse piiloon ja annan Sinnan ikään kuin hämääntyä ja hetken taas miettiä että ”ainiin äiti!” ja etsiä minut . Korvat myös usein jäävät jonnekin, mutta tätä kaikkea harjoitellaan. :)

    Sinna on hyvin sosiaalinen tapaus. Pitää kaikista koirista, kaikista ihmisistä. Mutta eniten Sinna pitää lapsista. Varmaan se on se lasten ääni ja liikkeet kun saavat Sinnan heti riehaantumaan. Meidän talossa on paljon lapsia mutta Sinna on selvästi kiintynein 6-vuotiaaseen poikaan joka aina aloittaa samalla lauseella kun näkee Sinnan  ”saaks sitä silittää?” sitten ollaankin puoli tuntia siinä juttelemassa ja leikkimässä. En meinaa saada Sinnaa ollenkaan pois sieltä lasten joukosta. :D Se on niin hellyyttävää katseltavaa. :)

    Etsin hyvin pitkään shetlanninlammaskoiraa. Koska minulla on jo kaksi koiraa, tahdoin että tämä kolmas ja viimeinen olisi unelmieni täyttymys. Olen aina halunnut hyvin pienikokoisen nartun joka olisi täynnä luonnetta. Muistan ensimmäisen shelttitutustumiseni ystäväni pienikokoiseen soopelinarttuun Pilviin. Pilvi oli liian pieni näyttelyihin, mutta se oli kaikin puolin valloittava tapaus täynnä itsetietoisuutta ja uskollisuutta. Se oli fiksu ja ihana enkä sen koomin olekaan toista samanlaista tavannut. Sinnasta tuli heti alkuun mieleen Pilvi, siinä oli ensimmäisellä tapaamisella jo jotain tuttua. Sinna on tähän asti täyttänyt kaikki kriteerini shetlanninlammaskoiralle. Ainut mitä pelkäsin, oli ettei se kasvaisi ollenkaan kun oli niin pieni vielä 9-viikkoisena. Painoi silloin vain 1200g vaikka sen ikäiset yleensä jo pari kiloa. Mutta nyt 12-viikkoisena oli ottanut korkeudessaan jo hyvin kiinni toiseksi pienintä siskoaan, Sinnan ollessa (jo) 25cm! hehe. Sinnan korkein sisko on tällä hetkellä 29cm, joten kyllä on kokoeroa. Toivotaan, että Sinna kasvaisi sheltin alarajoille edes. :)

    Agility on maailman paras koiraharrastus joka on koskaan keksitty. Siinä yhdistyy koiran ja omistajan yhteistyö, vauhti, hauskuus ja koira nauttii. Lunan kanssa on aina ollut pointtina että täysillä mennään –syteen tai saveen, kaikki tai ei mitään. Mielestäni agilityssa pitäisi joka kerta antaa kaikkensa ja mennä koko sydämestään, niin tekee Luna joka kerta ja olen ollut siihen hirveän tyytyväinen. J Luna ei vain irtoa lähes ollenkaan. Lunan kanssa mennään ”käsikädessä” koko rata. Tarkoittaa että saan juosta kuin viimistä päivää. Eli minun täytyy vain olla todella nopea. Sinnaa hankkiessani tahdoin hieman itsenäisyyttä sen takia että saisin kouluttaa seuraavan pennun eritavalla agilityyn. Sinnalla on hyvä saalistusvietti ja se meneekin lelulla paljon paremmin ja juoksee kyllä eteen –käskyllä vaikka kolme estettä eteen eikä katso minua vaan lelua vaan. Olemme Sinnan kanssa alottamassa Elina Jänesniemen pentuagilityn 3.9. Odotan innolla :)

-          Tyvestä puuhun noustaan    -

    

Heippa!

Hei. Ajattelin perustaa blogin jossa kerron elämästäni koirien kanssa ja harrastuksistani. Siis lähinnä Agilitystä. Agility on paras harrastus joka on koskaan keksitty :) Olen siis 22-vuotias tyttö Raisiosta ja omistan kolme koiraa, joista kaksi asuu luonani. Opiskelen ja päiväni kuluvat lähinnä koirien kanssa puuhatessa ja ystäviä nähden.
    Ensimmäinen koirani tuli meille kun olin 15-vuotias Coton de tulear Usvaneito "Nala". Nala kun oli ensimmäinen, kasvatimme sen tynnyrissä tietämättä sen enempää sanaa "sosiaalistaminen" :) ja niin Nala jäi hieman araksi ja on tänä päivänä uusissa tilanteissa hieman hermostunut, eikä välitä toisista koirista. Nala on kotona ihana, lempeä ja äärimmäisen kiltti. Se ei haluaisi pahaa kärpäsellekään. Nala on myös alusta asti seurannut minua uskollisesti joka paikkaan. Nala jäi äidin luokse asumaan kun muutin pois kotoa neljä vuotta sitten. Minun elämäni olisi ollut liian hektistä rauhaa rakastavalle Nalalle. 
    Muutettuani omaan asuntoon vähän yli pari vuotta sitten hankin Kääpiövillakoira Betty "Lunan". Olin pitkään jo toivonut itselleni agilitykoiraa, Nalasta kun ei koskaan sellaista saanut. Ei, vaikka kuinka yritin, Nalaa ei vaan koskaan kiinnostanut hypätä ainuttakaan estettä tai mennä putkea. Toisinaan mietin onko se hieman fiksumpi kuin muut koirat, saahan sen ruuan muutenkin kippoon kuin juoksemalla putkien läpi... ;D Niin haettiin ystäväni kanssa Luna pitkän ajomatkan takaa. Luna oli varovainen ja kiltti pentu, se ei koskaan rikkonut mitään, sille Ei, oli alusta asti ei. Luna on todella nopea ja agilityssä mennäänkin aina täysillä. Luna on myös hirveän tarkka, se ei oikeastaan tee koskaan virheitä, ne ovat aina minun virheitä jos niin tapahtuu. Lunan kanssa ollaan paljon harjoiteltu agilityä ja aloitettu kisaaminen epiksissä joista viiminen voitettiinkin pari viikkoa sitten :)
    Pitkäaikainen haaveeni on ollut pienikokoinen shetlanninlammaskoiran narttupentu. Shetlanninlammaskoira on kuitenkin mielestäni maailman kaunein koirarotu. Ja niin saapui pentueen pienin narttupentu Most beautiful eyes "Sinna" kolme viikkoa sitten täydennyksenä tähän koiralaumaan. Sinna on tähän asti täyttänyt kaikki odotukseni. :) Lisää tulee myöhemmin!

-Dont wish for it, work for it-